Tekstit

Läheisen asiat terapiassa kuntoon?

 Yksi vaikeimpia, psykologin työssä silloin tällöin toistuvia tilanteita on se, kun terapian tai kuntoutuksen tavoitteet tulevat jostain muualta kuin asiakkaalta itseltään. Läheiset välittävät rakkaistaan ja toivoisivat näiden voivan paremmin. He ottavat terapeuttiin yhteyttä rakkaan ihmisensä puolesta, huolehtivat kustannuksista ja kertovat toiveensa siitä, miten läheisen olisi hyvä muuttua. Terapeutti ja uusi asiakas sitten istuvat vastaanottohuoneessa ihmettelemässä tilannetta. Terapiassa istuva asiakas ei kenties ole lainkaan halukas puhumaan omaisensa ongelmalliseksi kokemasta, kiusallisesta aiheesta. Hänellä ei ole intoa kokea epämiellyttäviä tunteita tilanteeseen liittyen. Päätään kallisteleva empaattinen psykologitäti on hänen mielestään kenties lähinnä ärsyttävä, eikä hän koe omaisensa asettamia tavoitteita omikseen. Tällaisessa tilanteessa en ole itse vielä koskaan päätynyt lopputulokseen, jossa omaisten tavoitteet toteutuisivat. Monesti terapiaan tai kuntoutukseen tulleen

Mitä jos valitsisi ahdistuksen?

Useimmilla meistä on asioita, jotka jätämme tekemättä koska ne ahdistavat. Emme tahdo esiintyä julkisesti, käydä vaikeita keskusteluja, antaa kriittistä palautetta tai suorittaa vaikeita tehtäviä, koska ne herättävät ahdistusta. Joskus tämä on hyvä valinta. Itse en esimerkiksi halua esittää laulua työpaikan pikkujouluissa, koska koen sen ahdistavaksi. Se ei kuitenkaan ole kovin haitallista, koska laulaminen on minulle vähemmän tärkeää kuin moni muu asia, eikä harjaantumattoman lauluni kuulematta jääminen ole todennäköisesti suuri menetys työkavereillenikaan. Joskus on myös viisasta jättää kriittinen palaute antamatta, jos ihmissuhteen lämmön ja sovun vaaliminen tuntuu tärkeämmältä kuin toisen toiminnan kritisointi. Usein ahdistuksen välttely vie kuitenkin pois päin itselle tärkeistä asioista. Ehkä jopa kaikkein tärkeimmistä. Sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä ahdistus voi ohjata eristäytymään kokonaan muista ihmisistä. Vaikeiden keskustelujen välttämisen vuoksi omat toiveet eivät kos

Luonto on myös ihmiselle luonnollisin ympäristö

Omassa arjessani yksi keskeisimmistä hyvinvointini kulmakivistä ovat päivittäiset metsäkävelyt koirieni kanssa. Vaikka alunperin tämä harrastus on lähtenyt liikkeelle koirien tarpeista, olen huomannut sen olevan myös itselleni ehkäpä kaikkein keskeisin keino palautua työpäivistä, lisätä iloa, innostusta ja inspiraatiota sekä lievittää stressiä ja ahdistusta. Luonnossa saa olla oma itsensä. Se ei aseta meille vaatimuksia, ei arvioi eikä arvostele. Luonnossa ei tarvitse jaksaa keskustella, analysoida tai suorittaa. Luonto ohjaa aistimaan, havainnoimaan ja olemaan läsnä tässä hetkessä. Aina luonnon tarjoamat kokemukset eivät ole pelkästään miellyttäviä. Talvella olen manannut kohmeisia sormia, kesällä pöriseviä paarmoja ja syksyllä kuraista pimeyttä. Olen eksynyt metsään ja kastellut kenkäni vetisessä suossa. Luonto ohjaa säännöllisesti kohtaamaan myös vaikeita asioita. Nämä kokemukset tarjoavat oivallisen mahdollisuuden harjoitella sen hyväksymistä, mitä emme voi muuttaa. Omiin ajatuksii

Inhoatko mindfulness-harjoituksia?

Minäkin yleensä inhoan. Ne ovat tylsiä ja nostavat pintaan kaikkia epämiellyttäviä ajatuksia. Hengityksen tarkkaileminen saa koko hengittämisen tuntumaan raskaalta. Keskittymiseni karkaa jatkuvasti kaikkialle muualle kuin sinne vasemman jalan isovarpaaseen, missä yritän sitä pitää. Jossain vaiheessa huomaan, että pyörittelen mielessäni työasioita, kauppalistaa tai eilen katsomani sarjan juonta. Manailen sitä, että en vieläkään osaa meditoida, vaikka olen sentään psykologi, kurssit käynyt mindfulness-ohjaaja ja jonakin päivänä minun pitäisi osata olla vielä psykoterapeuttikin. Kyllä on noloa. Jos teen harjoituksia yksin kotona, jätän ne usein kesken. Kovin usein en viitsisi niitä edes tehdä. Eikä minulla ole hajuakaan, mikä ihme on meditatiivinen tila. Tunne, jonka mindfulness-harjoitukset useimmin nostavat minussa pintaan, on levottomuus. Juuri tästä syystä mindfulness-harjoitukset ovat olleet minulle äärimmäisen hyödyllisiä ja tarpeellisia. Niissä ei nimittäin ole kyse siitä, että nau

Lempeäkin liikunta kehittää kuntoa ja taitoja

 Suuren osan elämästäni olen ollut sitä mieltä, ettei liikunta ole minua varten. Koulussa olin viimeisten joukossa kun pesäpallojoukkuetta valittiin, juoksin hitaasti ja taisin työntää kuulaa peräti metrin. Aikuisena olen sisuuntunut ja juossut kuitenkin muun muassa kolme maratonia. Sainpas näytettyä maailmalle. Mitä enemmän liikunnasta on tullut elämäntapa, sitä vähemmän suorituksilla on kuitenkin alkanut olla merkitystä. Juoksu on edelleen kausiluontoisesti minulle tärkeä harrastus. Lisäksi varsinkin nyt marraskuisilla keleillä ja koronatilanteen helpotuttua viihdyn astangajoogasalissa ja kiipeilyseinällä. Monen mielessä kestävyysjuoksu, astanga ja kiipeily ovat suorittajien, temppuilijoiden ja hurjapäiden lajeja. Itse en kuitenkaan samaistu mihinkään näistä. Juoksulenkille lähtiessä en katso treeniohjelmaa. Laitan lenkkarit jalkaan, otan koirat mukaan ja menen ulos. Juoksen yleensä reittiä, jossa on monta eri vaihtoehtoa kotiin kääntymisen suhteen. Jos olo on väsynyt, käännyn aikais

Do your practice and all is coming

 Tämä astangajoogan gurun Pattabhi Joisin viisaus on pyörinyt mielessäni paljon käyttäytymisterapioita opiskellessa. Jois toki viittasi sillä nimenomaan itse kehittämänsä joogasuuntauksen harjoittamiseen. Omaan elämääni astanga on tuonut tärkeitä oivalluksia oman kehoni ja mieleni toiminnasta, omien pelkojen voittamista sekä toimivan keinon palata pyörivien ajatusten kierteestä takaisin keholliseen todellisuuteen. Astangasta on kuitenkin mahdollista löytää myös yksi väylä perfektionismille, tiukkojen sääntöjen noudattamiselle ja oman kehon kaltoinkohtelulle. Pattabhi Jois itsekään ei tainnut löytää omista opeistaan vastausta aivan kaikkeen, koska hänen kuolemansa jälkeen ääneen ovat uskaltautuneet myös oppilaat, joita guru on käyttänyt hyväkseen. Aivan kaikkia gurun lausahduksia - kuten "no coffee, no prana" - en myöskään lähtisi ihan purematta nielemään. Ehkä Joisinkin olisi kannattanut harjoitella myös jotain muuta kuin astangaa.  Silloin kun ihmisillä on neuropsykologisest

Saako terapeutilla olla omia ongelmia?

 Ja hyvänen aika sentään, saako niistä puhua julkisesti tai asiakkaille? Yksi tämän viikonlopun parhaista asioista on ollut tutustuminen psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Arto Pietikäisen uuteen kirjaan Joustava mieli ja hyvän itsetunnon ABC. Kirja on kaiken kaikkiaan aivan huikea, mutta parasta tähän mennessä on ollut kappale, jossa Pietikäinen kertoo omasta suhteestaan mielensisäiseen Huijariinsa. Erityisesti yksi lause sai minut hihittämään ääneen tietäväistä naurua. Siinä kirjoittaja kertoo ajatuksestaan, että tästä syvällisestä ja monimutkaisesta aiheesta olisi mahdotonta kirjoittaa yleistajuista kirjaa, kun hän ei itsekään ymmärrä aiheesta mitään. Samankaltainen ajatus pyörii nimittäin omassa mielessäni jokaisen blogikirjoitukseni kohdalla. Jos nyt mietit hämmentyneenä, onko itsetunnosta kirjoittavalla asiantuntijalla huono itsetunto, suosittelen lämpimästi tutustumaan kirjaan. Kun opiskelin psykologiksi 2000-luvun alussa, törmäsin usein pilkalliseksi tarkoitettuun tölväi