Inhoatko mindfulness-harjoituksia?

Minäkin yleensä inhoan. Ne ovat tylsiä ja nostavat pintaan kaikkia epämiellyttäviä ajatuksia. Hengityksen tarkkaileminen saa koko hengittämisen tuntumaan raskaalta. Keskittymiseni karkaa jatkuvasti kaikkialle muualle kuin sinne vasemman jalan isovarpaaseen, missä yritän sitä pitää. Jossain vaiheessa huomaan, että pyörittelen mielessäni työasioita, kauppalistaa tai eilen katsomani sarjan juonta. Manailen sitä, että en vieläkään osaa meditoida, vaikka olen sentään psykologi, kurssit käynyt mindfulness-ohjaaja ja jonakin päivänä minun pitäisi osata olla vielä psykoterapeuttikin. Kyllä on noloa. Jos teen harjoituksia yksin kotona, jätän ne usein kesken. Kovin usein en viitsisi niitä edes tehdä. Eikä minulla ole hajuakaan, mikä ihme on meditatiivinen tila. Tunne, jonka mindfulness-harjoitukset useimmin nostavat minussa pintaan, on levottomuus.

Juuri tästä syystä mindfulness-harjoitukset ovat olleet minulle äärimmäisen hyödyllisiä ja tarpeellisia. Niissä ei nimittäin ole kyse siitä, että nautiskeltaisiin omista loistavista rentoutumisen, rauhoittumisen ja hyvän olon löytämisen taidoista. Niissä on kyse siitä, että opetellaan olemaan juuri niiden asioiden kanssa, jotka ovat juuri tässä ja nyt. Jos tässä ja nyt on levottomuutta ja väkisin mieleen tunkeva kauppalista, sitten opetellaan olemaan niiden kanssa. Mindfulness-harjoitusten ei myöskään ole tarkoitus saada ajattelua loppumaan. Ei edes harjoituksen ajaksi. Se olisi ihmismielelle mahdoton tehtävä. Tarkoitus on muuttaa suhdetta mieleen puskeviin ajatuksiin. Jokainen hetki, kun huomion onnistuu siirtämään ajatuksiin uppoutumisesta tämän hetken tarkkailuun, on voitto. Koko puolen tunnin harjoitusta ei tarvitse tähän pystyä. 

Käyttäytymisterapioissa vaikeille asioille altistaminen on yksi keskeisimpiä hoitomenetelmiä. Mindfulness-harjoituksetkin ovat oman näkemykseni mukaan silkkaa altistamista. Niissä altistutaan tälle hetkelle ja kaikelle mitä on tässä ja nyt. Harjoitellaan sitä, mikä on vaikeaa juuri nyt. Usein ehkä uskotaan, että harjoituksia pitäisi osata tehdä juuri jollain tietyllä oikeanlaisella tavalla. Itse ajattelisin, että tärkeintä on tehdä niitä. Vaikka vain lyhyesti, vaikka vain silloin tällöin. Jos erilaiset ohjatut äänitteet auttavat niiden tekemisessä, kannattaa käyttää niitä. Jos et kaipaa ohjausta, voit vaikka ajastaa kellosta viisi minuuttia ja tarkkailla rauhassa, mitä mielessäsi ja kehossasi tapahtuu tänä aikana. Jos liike auttaa sinua harjoittelussa, kannattaa kokeilla joogaa tai tietoista kävelyä. Jos liikkeestä ei ole apua, istuminen tai makaaminen riittää kyllä. Jos aikaa erillisille harjoituksille ei kerta kaikkiaan löydy, tietoista läsnäoloa voi aivan hyvin harjoitella myös suihkussa tai tiskatessa.

Oletko ammattilainen, joka tietää, että omassa työssä olisi hyvä ohjata ihmisiä tekemään mindfulness-harjoituksia? Et saa kuitenkaan aikaiseksi, koska ne ovat sinulle itsellesikin niin vaikeita? Kuinka ollakaan, myös tämä tilanne kuulostaa tutulta. Tähän pisteeseen olen itsekin törmännyt monesti. Kun nyt mietin, mitä kaikkea olen oppinut omista harjoituksistani sekä opintojeni aikana käyttäytymisterapian periaatteista, tiedän kyllä hyvin, mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä. Altistus on hyvä konsti myös ammattilaisen omien vaikeuksien ratkaisemiseen. Niinpä. Kuinka inhottavaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira ei aina tuo pelkkää iloa ja rentoutta, mutta vaikeissa tilanteissa hihnan toisessa päässä voi auttaa myös itseään

Aivovamma tai aivoverenkiertohäiriö – pysyykö mieli mukana?

Saako terapeutilla olla omia ongelmia?