Mitä jos valitsisi ahdistuksen?

Useimmilla meistä on asioita, jotka jätämme tekemättä koska ne ahdistavat. Emme tahdo esiintyä julkisesti, käydä vaikeita keskusteluja, antaa kriittistä palautetta tai suorittaa vaikeita tehtäviä, koska ne herättävät ahdistusta. Joskus tämä on hyvä valinta. Itse en esimerkiksi halua esittää laulua työpaikan pikkujouluissa, koska koen sen ahdistavaksi. Se ei kuitenkaan ole kovin haitallista, koska laulaminen on minulle vähemmän tärkeää kuin moni muu asia, eikä harjaantumattoman lauluni kuulematta jääminen ole todennäköisesti suuri menetys työkavereillenikaan. Joskus on myös viisasta jättää kriittinen palaute antamatta, jos ihmissuhteen lämmön ja sovun vaaliminen tuntuu tärkeämmältä kuin toisen toiminnan kritisointi.

Usein ahdistuksen välttely vie kuitenkin pois päin itselle tärkeistä asioista. Ehkä jopa kaikkein tärkeimmistä. Sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä ahdistus voi ohjata eristäytymään kokonaan muista ihmisistä. Vaikeiden keskustelujen välttämisen vuoksi omat toiveet eivät koskaan saa mahdollisuutta tulla kuulluksi. Haastavien tehtävien lykkäily saa työt kasaantumaan, ja asioiden kuntoon hoitamisen muuttumaan päivä päivältä vaikeammaksi. Pitkän sairausloman jälkeen työelämään palaileva aivovamman saanut tai esimerkiksi ADHD-oireiden kanssa tarkkaavuutta kuormittavassa työssä sinnittelevä voi kokea diagnoosistaan keskustelun työnantajan kanssa niin ahdistavaksi, että päättää jättäytyä työelämästä kokonaan pois tai sinnittelee uupumuksen partaalla työtehtävissä, joissa ei ole huomioitu mahdollisuuksia ylimääräisen kuormituksen vähentämiseen.

Moni uskoo oman ahdistuksensa olevan niin vaikeaa ja voimakasta, että sitä kohti meneminen tuntuu mahdottomalta. Ahdistuksen määrä vaihtelee kuitenkin tilanteesta toiseen, eikä ahdistuksen valitsemisen opettelua tarvitse aloittaa suoraan syvimmästä päästä. Voimme tietoisesti valita vaikka joka päivä pieniä tilanteita, jotka saavat sykkeen nousemaan ja kämmenet hikoamaan, mutta joissa pystymme vielä toimimaan. Jos valitsemme tilanteet niin, että ne auttavat itselle tärkeiden tavoitteiden ja omien arvojen mukaisten tekojen toteuttamisessa, elämämme kulkee pikkuhiljaa toivomaamme suuntaan. Samalla kehitämme taitoamme toimia valitsemallamme tavalla myös silloin kun olemme ahdistuneita. Joskus näiden tilanteiden toistamisen myötä ahdistus myös puolivahingossa lievittyy, ja vaikka ei lievittyisikään, taitomme toimia ahdistuksen kanssa vahvistuu.

Ahdistus kertoo meille usein jotain siitä, mikä on kaikkein tärkeintä. Emme koskaan ahdistu asioista, jotka ovat meille täysin yhdentekeviä. Siksi ahdistuksen kääntöpuolella on hyvin usein jotain, mitä todella kannattaa tavoitella. Tämä blogi on olemassa, koska koin kirjoittamisen itselleni sen verran tärkeäksi, että päätin valita ahdistuksen. Ensimmäisten tekstien julkaiseminen aiheuttikin melkoisen tunnemyrskyn. Tunsin vuoron perään kauhua julkisesta kirjoittamisesta ja riemua siitä että uskalsin. Tunnemyrskyn voimalla kirjoittelinkin ensimmäiset kuukaudet melko aktiivisesti. Ilman tunteista saamaani motivaatiota en ole yhtä aktiivisesti jaksanut enää viime aikoina tuottaa tekstiä, jonka kirjoittaminen on täysin vapaaehtoista. Oman pelon voittaminen tuntui huumaavalta, mutta jännityksen lievittymisen myötä laimeni myös osa kirjoittamisen palosta, ja päivätöihin keskittyminen vei voiton. Kirjoittaminen tuntuu edelleen tärkeältä, mutta nyt saattaa olla aika valita kirjoitusprojektiksi jotain sellaista, joka tässä hetkessä herättää suurempaa ahdistusta kuin blogin kirjoittaminen. Sen ahdistuksen takana voi kenties olla uusia aarteita, vähän niin kuin sateenkaaren päässä.

Kommentit

  1. Kiitos oivalluksesta, että voisikin yrittää tutkailla ahdistuksen kääntöpuolta. Että mitä siellä lymyää... ja miksi... 🤔

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koira ei aina tuo pelkkää iloa ja rentoutta, mutta vaikeissa tilanteissa hihnan toisessa päässä voi auttaa myös itseään

Aivovamma tai aivoverenkiertohäiriö – pysyykö mieli mukana?

Saako terapeutilla olla omia ongelmia?