Mielen luonto

Minäkin yleensä inhoan. Ne ovat tylsiä ja nostavat pintaan kaikkia epämiellyttäviä ajatuksia. Hengityksen tarkkaileminen saa koko hengittämisen tuntumaan raskaalta. Keskittymiseni karkaa jatkuvasti kaikkialle muualle kuin sinne vasemman jalan isovarpaaseen, missä yritän sitä pitää. Jossain vaiheessa huomaan, että pyörittelen mielessäni työasioita, kauppalistaa tai eilen katsomani sarjan juonta. Manailen sitä, että en vieläkään osaa meditoida, vaikka olen sentään psykologi, kurssit käynyt mindfulness-ohjaaja ja jonakin päivänä minun pitäisi osata olla vielä psykoterapeuttikin. Kyllä on noloa. Jos teen harjoituksia yksin kotona, jätän ne usein kesken. Kovin usein en viitsisi niitä edes tehdä. Eikä minulla ole hajuakaan, mikä ihme on meditatiivinen tila. Tunne, jonka mindfulness-harjoitukset useimmin nostavat minussa pintaan, on levottomuus. Juuri tästä syystä mindfulness-harjoitukset ovat olleet minulle äärimmäisen hyödyllisiä ja tarpeellisia. Niissä ei nimittäin ole kyse siitä, että nau

 Suuren osan elämästäni olen ollut sitä mieltä, ettei liikunta ole minua varten. Koulussa olin viimeisten joukossa kun pesäpallojoukkuetta valittiin, juoksin hitaasti ja taisin työntää kuulaa peräti metrin. Aikuisena olen sisuuntunut ja juossut kuitenkin muun muassa kolme maratonia. Sainpas näytettyä maailmalle. Mitä enemmän liikunnasta on tullut elämäntapa, sitä vähemmän suorituksilla on kuitenkin alkanut olla merkitystä. Juoksu on edelleen kausiluontoisesti minulle tärkeä harrastus. Lisäksi varsinkin nyt marraskuisilla keleillä ja koronatilanteen helpotuttua viihdyn astangajoogasalissa ja kiipeilyseinällä. Monen mielessä kestävyysjuoksu, astanga ja kiipeily ovat suorittajien, temppuilijoiden ja hurjapäiden lajeja. Itse en kuitenkaan samaistu mihinkään näistä. Juoksulenkille lähtiessä en katso treeniohjelmaa. Laitan lenkkarit jalkaan, otan koirat mukaan ja menen ulos. Juoksen yleensä reittiä, jossa on monta eri vaihtoehtoa kotiin kääntymisen suhteen. Jos olo on väsynyt, käännyn aikais

 Tämä astangajoogan gurun Pattabhi Joisin viisaus on pyörinyt mielessäni paljon käyttäytymisterapioita opiskellessa. Jois toki viittasi sillä nimenomaan itse kehittämänsä joogasuuntauksen harjoittamiseen. Omaan elämääni astanga on tuonut tärkeitä oivalluksia oman kehoni ja mieleni toiminnasta, omien pelkojen voittamista sekä toimivan keinon palata pyörivien ajatusten kierteestä takaisin keholliseen todellisuuteen. Astangasta on kuitenkin mahdollista löytää myös yksi väylä perfektionismille, tiukkojen sääntöjen noudattamiselle ja oman kehon kaltoinkohtelulle. Pattabhi Jois itsekään ei tainnut löytää omista opeistaan vastausta aivan kaikkeen, koska hänen kuolemansa jälkeen ääneen ovat uskaltautuneet myös oppilaat, joita guru on käyttänyt hyväkseen. Aivan kaikkia gurun lausahduksia - kuten "no coffee, no prana" - en myöskään lähtisi ihan purematta nielemään. Ehkä Joisinkin olisi kannattanut harjoitella myös jotain muuta kuin astangaa.  Silloin kun ihmisillä on neuropsykologisest