Tekstit

Lykkäilijän päiväkirja (osa 3)

 Tässä vielä kolmas osa lykkäilijän päiväkirjaan Russ Harrisin   e-kirjan pohjalta. Harris tiivistää lykkäilyn vähentämisen apuvälineet (ajatusten eriyttämisen, epämiellyttäville tunteille tilan tekemisen, arvojen kirkastamisen ja viisaasti asetettujen tavoitteiden lisäksi) seitsemään r-kirjaimeen, eli: reminders, records, rewards, routines, relationships, reflecting, restructuring the environment. Tässä ”lykkäilytrilogian” viimeisessä osassa keskityn näihin. 1)      Reminders eli muistuttajat. Tämä on melko ilmeinen apukeino. Jos tehtävät kirjoittaa kalenteriin, asettaa puhelimeen muistutuksen, liimaa jääkaapin oveen tai tietokoneen näyttöön muistilapun, todennäköisyys suunnitelmien muistamiseen ja toteuttamiseen kasvaa huomattavasti. Sekä itselläni että useimmilla asiakkaillani muistuttajien käytössä vastaan tulevat monesti samat esteet, jotka muutenkin ylläpitävät lykkäilyä. Mieli keksii muistuttajien käytölle runsaasti esteitä ”minun ei pitäisi tarvita tällaisia”, ”kalenterin

Lykkäilijän päiväkirja (osa 2)

 Edellisessä kirjoituksessa pohdiskelin työläiden tehtävien lykkäilyä Russ Harrisin prokrastinoinnin vähentämiseen opastavan ilmaisen e-kirjan pohjalta. Keskityin erityisesti omaan haitalliseen tapaani tehdä etenkin laajemmat opiskelutehtävät viime tipassa, ärtyneenä, stressaantuneena ja todennäköisesti tästä syystä myös huonommin kuin ne olisi tullut tehtyä ajan kanssa ja ajoissa. Edellisessä kirjoituksessa käsittelin lähinnä lykkäilyn syitä ja vahvistajia. Nyt yritän löytää valoa tunnelin päähän, eli keinoja lykkäilyn vähentämiseen. Näitä ovat Harrisin mukaan defuusio haitallisista ajatuksista, tilan tekeminen epämiellyttäville tunteille, yhteys arvoihin, joita tekeminen palvelee sekä viisaat tavoitteet. Ihmismieli on taitava suojaamaan meitä ylimääräiseltä vaivannäöltä ja turhalta energian kulutukselta. Esi-isillemme tämä on ollut hyödyllinen ominaisuus, ja auttanut selviämään hengissä silloin, kun energiaa on ollut syytä säästellä. Siksipä työlään tehtävän edessä mieli tuottaa s

Lykkäilijän päiväkirja (osa 1)

Jos elämässäni on joku asia, jonka vuoksi revin hiuksiani ja sätin itseäni loputtomasti, se on työläiden ja tylsien hommien lykkäily, eli prokrastinointi. Ja kuinka ollakaan, sehän on myös useimmille neuropsykologin asiakkaille yksi suurimmista harmin aiheista. Voin siis sättiä itseäni erityisesti siitä, että suutarilla itsellään ei ole kenkiä, mikä kirpaisee aivan erityisen napakasti. Runsaasta itsekritiikistä huolimatta en kuitenkaan ole löytänyt lopullista ratkaisua tähän taipumukseeni, joten itsensä sättiminen ei ainakaan ole ollut toimiva lähestymistapa lykkäilyn vähentämiseen. Hyväksymis- ja omistautumisterapian alalta huikean määrän helposti lähestyttäviä ja asiantuntevia kirjoja kirjoittanut Russ Harris tuli hiljattain onnekseni minun ja asiakkaideni avuksi julkaisemalla ilmaisen e-kirjan prokrastinoinnista. Kirjasen aluksi Harris toteaa, että kaikki me lykkäilemme asioihin ryhtymistä joskus, eikä tästä piirteestä ole mahdollista päästä täydellisesti eroon. Lopullista ratkaisu

Mitä jos valitsisi ahdistuksen?

Useimmilla meistä on asioita, jotka jätämme tekemättä koska ne ahdistavat. Emme tahdo esiintyä julkisesti, käydä vaikeita keskusteluja, antaa kriittistä palautetta tai suorittaa vaikeita tehtäviä, koska ne herättävät ahdistusta. Joskus tämä on hyvä valinta. Itse en esimerkiksi halua esittää laulua työpaikan pikkujouluissa, koska koen sen ahdistavaksi. Se ei kuitenkaan ole kovin haitallista, koska laulaminen on minulle vähemmän tärkeää kuin moni muu asia, eikä harjaantumattoman lauluni kuulematta jääminen ole todennäköisesti suuri menetys työkavereillenikaan. Joskus on myös viisasta jättää kriittinen palaute antamatta, jos ihmissuhteen lämmön ja sovun vaaliminen tuntuu tärkeämmältä kuin toisen toiminnan kritisointi. Usein ahdistuksen välttely vie kuitenkin pois päin itselle tärkeistä asioista. Ehkä jopa kaikkein tärkeimmistä. Sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä ahdistus voi ohjata eristäytymään kokonaan muista ihmisistä. Vaikeiden keskustelujen välttämisen vuoksi omat toiveet eivät kos

Luonto on myös ihmiselle luonnollisin ympäristö

Omassa arjessani yksi keskeisimmistä hyvinvointini kulmakivistä ovat päivittäiset metsäkävelyt koirieni kanssa. Vaikka alunperin tämä harrastus on lähtenyt liikkeelle koirien tarpeista, olen huomannut sen olevan myös itselleni ehkäpä kaikkein keskeisin keino palautua työpäivistä, lisätä iloa, innostusta ja inspiraatiota sekä lievittää stressiä ja ahdistusta. Luonnossa saa olla oma itsensä. Se ei aseta meille vaatimuksia, ei arvioi eikä arvostele. Luonnossa ei tarvitse jaksaa keskustella, analysoida tai suorittaa. Luonto ohjaa aistimaan, havainnoimaan ja olemaan läsnä tässä hetkessä. Aina luonnon tarjoamat kokemukset eivät ole pelkästään miellyttäviä. Talvella olen manannut kohmeisia sormia, kesällä pöriseviä paarmoja ja syksyllä kuraista pimeyttä. Olen eksynyt metsään ja kastellut kenkäni vetisessä suossa. Luonto ohjaa säännöllisesti kohtaamaan myös vaikeita asioita. Nämä kokemukset tarjoavat oivallisen mahdollisuuden harjoitella sen hyväksymistä, mitä emme voi muuttaa. Omiin ajatuksii

Inhoatko mindfulness-harjoituksia?

Minäkin yleensä inhoan. Ne ovat tylsiä ja nostavat pintaan kaikkia epämiellyttäviä ajatuksia. Hengityksen tarkkaileminen saa koko hengittämisen tuntumaan raskaalta. Keskittymiseni karkaa jatkuvasti kaikkialle muualle kuin sinne vasemman jalan isovarpaaseen, missä yritän sitä pitää. Jossain vaiheessa huomaan, että pyörittelen mielessäni työasioita, kauppalistaa tai eilen katsomani sarjan juonta. Manailen sitä, että en vieläkään osaa meditoida, vaikka olen sentään psykologi, kurssit käynyt mindfulness-ohjaaja ja jonakin päivänä minun pitäisi osata olla vielä psykoterapeuttikin. Kyllä on noloa. Jos teen harjoituksia yksin kotona, jätän ne usein kesken. Kovin usein en viitsisi niitä edes tehdä. Eikä minulla ole hajuakaan, mikä ihme on meditatiivinen tila. Tunne, jonka mindfulness-harjoitukset useimmin nostavat minussa pintaan, on levottomuus. Juuri tästä syystä mindfulness-harjoitukset ovat olleet minulle äärimmäisen hyödyllisiä ja tarpeellisia. Niissä ei nimittäin ole kyse siitä, että nau

Lempeäkin liikunta kehittää kuntoa ja taitoja

 Suuren osan elämästäni olen ollut sitä mieltä, ettei liikunta ole minua varten. Koulussa olin viimeisten joukossa kun pesäpallojoukkuetta valittiin, juoksin hitaasti ja taisin työntää kuulaa peräti metrin. Aikuisena olen sisuuntunut ja juossut kuitenkin muun muassa kolme maratonia. Sainpas näytettyä maailmalle. Mitä enemmän liikunnasta on tullut elämäntapa, sitä vähemmän suorituksilla on kuitenkin alkanut olla merkitystä. Juoksu on edelleen kausiluontoisesti minulle tärkeä harrastus. Lisäksi varsinkin nyt marraskuisilla keleillä ja koronatilanteen helpotuttua viihdyn astangajoogasalissa ja kiipeilyseinällä. Monen mielessä kestävyysjuoksu, astanga ja kiipeily ovat suorittajien, temppuilijoiden ja hurjapäiden lajeja. Itse en kuitenkaan samaistu mihinkään näistä. Juoksulenkille lähtiessä en katso treeniohjelmaa. Laitan lenkkarit jalkaan, otan koirat mukaan ja menen ulos. Juoksen yleensä reittiä, jossa on monta eri vaihtoehtoa kotiin kääntymisen suhteen. Jos olo on väsynyt, käännyn aikais