Mitä jos valitsisi ahdistuksen?
Useimmilla meistä on asioita, jotka jätämme tekemättä koska ne ahdistavat. Emme tahdo esiintyä julkisesti, käydä vaikeita keskusteluja, antaa kriittistä palautetta tai suorittaa vaikeita tehtäviä, koska ne herättävät ahdistusta. Joskus tämä on hyvä valinta. Itse en esimerkiksi halua esittää laulua työpaikan pikkujouluissa, koska koen sen ahdistavaksi. Se ei kuitenkaan ole kovin haitallista, koska laulaminen on minulle vähemmän tärkeää kuin moni muu asia, eikä harjaantumattoman lauluni kuulematta jääminen ole todennäköisesti suuri menetys työkavereillenikaan. Joskus on myös viisasta jättää kriittinen palaute antamatta, jos ihmissuhteen lämmön ja sovun vaaliminen tuntuu tärkeämmältä kuin toisen toiminnan kritisointi.
Usein ahdistuksen välttely vie kuitenkin pois päin itselle
tärkeistä asioista. Ehkä jopa kaikkein tärkeimmistä. Sosiaalisiin tilanteisiin
liittyvä ahdistus voi ohjata eristäytymään kokonaan muista ihmisistä. Vaikeiden
keskustelujen välttämisen vuoksi omat toiveet eivät koskaan saa mahdollisuutta
tulla kuulluksi. Haastavien tehtävien lykkäily saa työt kasaantumaan, ja asioiden
kuntoon hoitamisen muuttumaan päivä päivältä vaikeammaksi. Pitkän sairausloman
jälkeen työelämään palaileva aivovamman saanut tai esimerkiksi ADHD-oireiden
kanssa tarkkaavuutta kuormittavassa työssä sinnittelevä voi kokea diagnoosistaan
keskustelun työnantajan kanssa niin ahdistavaksi, että päättää jättäytyä
työelämästä kokonaan pois tai sinnittelee uupumuksen partaalla työtehtävissä,
joissa ei ole huomioitu mahdollisuuksia ylimääräisen kuormituksen vähentämiseen.
Moni uskoo oman ahdistuksensa olevan niin vaikeaa ja
voimakasta, että sitä kohti meneminen tuntuu mahdottomalta. Ahdistuksen määrä
vaihtelee kuitenkin tilanteesta toiseen, eikä ahdistuksen valitsemisen
opettelua tarvitse aloittaa suoraan syvimmästä päästä. Voimme tietoisesti
valita vaikka joka päivä pieniä tilanteita, jotka saavat sykkeen nousemaan ja
kämmenet hikoamaan, mutta joissa pystymme vielä toimimaan. Jos valitsemme
tilanteet niin, että ne auttavat itselle tärkeiden tavoitteiden ja omien arvojen
mukaisten tekojen toteuttamisessa, elämämme kulkee pikkuhiljaa toivomaamme
suuntaan. Samalla kehitämme taitoamme toimia valitsemallamme tavalla myös
silloin kun olemme ahdistuneita. Joskus näiden tilanteiden toistamisen myötä
ahdistus myös puolivahingossa lievittyy, ja vaikka ei lievittyisikään, taitomme
toimia ahdistuksen kanssa vahvistuu.
Ahdistus kertoo meille usein jotain siitä, mikä on kaikkein
tärkeintä. Emme koskaan ahdistu asioista, jotka ovat meille täysin yhdentekeviä.
Siksi ahdistuksen kääntöpuolella on hyvin usein jotain, mitä todella kannattaa tavoitella.
Tämä blogi on olemassa, koska koin kirjoittamisen itselleni sen verran
tärkeäksi, että päätin valita ahdistuksen. Ensimmäisten tekstien julkaiseminen
aiheuttikin melkoisen tunnemyrskyn. Tunsin vuoron perään kauhua julkisesta
kirjoittamisesta ja riemua siitä että uskalsin. Tunnemyrskyn voimalla
kirjoittelinkin ensimmäiset kuukaudet melko aktiivisesti. Ilman tunteista saamaani
motivaatiota en ole yhtä aktiivisesti jaksanut enää viime aikoina tuottaa tekstiä,
jonka kirjoittaminen on täysin vapaaehtoista. Oman pelon voittaminen tuntui
huumaavalta, mutta jännityksen lievittymisen myötä laimeni myös osa
kirjoittamisen palosta, ja päivätöihin keskittyminen vei voiton. Kirjoittaminen
tuntuu edelleen tärkeältä, mutta nyt saattaa olla aika valita kirjoitusprojektiksi
jotain sellaista, joka tässä hetkessä herättää suurempaa ahdistusta kuin blogin
kirjoittaminen. Sen ahdistuksen takana voi kenties olla uusia aarteita, vähän
niin kuin sateenkaaren päässä.
Kiitos oivalluksesta, että voisikin yrittää tutkailla ahdistuksen kääntöpuolta. Että mitä siellä lymyää... ja miksi... 🤔
VastaaPoista