Mitä väliä mitä muut ajattelee?

 Olen aina haaveillut kirjan kirjoittamisesta. Vasta kirjoittamaan oppineena lapsena ryhdyin monta kertaa päättäväisesti toimeen, ja sain kirjoitettua monta lausetta ennen kuin projekti lopahti. Kun ymmärsin, että kirjan kirjoittaminen on aika vaativaa hommaa, into tyssäsi enkä ole sen jälkeen enää yrittänyt. Onnistuneet kirjoitustehtävät silloin tällöin ovat tuoneet hetkittäistä iloa ja innostuksen tunnetta. Laajempien opiskelutehtävien ja etenkin opinnäytetöiden kanssa olen kuitenkin repinyt hiuksiani, tuskaillut ja lykkäillyt määrättömästi. Ajatus omasta blogista on ajoittain seikkaillut mielessäni, mutta kun oma terapeuttini sattui sitä ehdottamaan, spontaani reaktioni oli ”aivan hirveä idea!”. Ajatus tuntui hirveältä, koska julkisella kirjoittamisella asetan itseni alttiiksi muiden katseille. Ammattikuntani on täynnä viisaita ja osaavia ihmisiä, jotka kirjoittavat väitöskirjoja ja tutkimusartikkeleita. Mitä jos he näkevät säälittävän pikku blogini?

Kun uskaltauduin jakamaan tekstini koiraan liittyvistä tunteista muutamaan facebookin koiraryhmään, huomasin mitä nähdyksi tulemisesta seuraa. Saattaa syntyä hieman keskustelua! Ihmiset voivat rohkaistua jakamaan omia kokemuksiaan ja teksti saattaa koskettaa jotakuta merkittävälläkin tavalla. Monilla on haaveita itsensä toteuttamisesta, mutta omat tuomitsevat ajatukset ja oletukset muiden suhtautumisesta tulevat näiden tielle. Olen kohdannut lukuisia lahjakkaita ihmisiä, joiden piirtämistä, musiikin tekemistä tai kirjoittamista häpeä ja pelko muiden tuomiosta hillitsee. Ihminen on itselleen usein musertava kriitikko. Suuri osa elämän merkityksellisistä hetkistä syntyy kuitenkin siitä, että joku uskaltaa jakaa oman luovuutensa tuotteet muille. Hymyilen ja liikutun edelleen kun muistelen, miten pääsin kuulemaan lahjakkaan ystäväni laulua pitkästä aikaa yhteisen ystävän syntymäpäivillä. Esitys herätti paljon ajatuksia. Lämpimiä ajatuksia, inspiroivia ajatuksia ja keskustelua. Toivottavasti näillä ajatuksilla on ystävälleni merkitystä. Toivottavasti ne rohkaisevat häntä jatkamaan.

Kriittisiä ajatuksia pohtiessani oivalsin, että minulla itsellänihän on runsaasti arvostelevia ajatuksia muiden tekemistä teksteistä. Vaikeasta asiasta kirjoitettua oppikirjaa lukiessani saatan manata hankalia lauseita, joita en ymmärrä. En silti toivo, että vaikeaselkoisen tekstin kirjoittaneet lakkaisivat kirjoittamasta ja sulkeutuisivat koteihinsa häpeämään. Toivon toki, että he ottaisivat lukijan huomioon pyrkimällä selkeään ilmaisuun, mutta onneksi he joka tapauksessa kirjoittavat. Vaikeaselkoisista ja kiroamistanikin kirjoista olen kuitenkin aina oppinut jotain, eikä minusta olisi tullut psykologia ilman niiden lukemista. Minulla on runsaasti arvostelevia ajatuksia myös läheisistäni. Puolisolleni ilmaisen säännöllisesti kritiikkiä muun muassa kotitöihin liittyen. Toivon kovasti, että hän ottaisi kritiikkini huomioon, mutta rakastan häntä kaikista parannusehdotuksistani huolimatta.

En halua sanoa, ettei toisten ajatuksia pitäisi pelätä. Itsensä likoon laittaminen voi olla hyvin pelottava asia. Pelkoa kohti menemällä voi herättää kuitenkin niin monia arvokkaita, koskettavia, oivaltavia ja ymmärrystä lisääviä ajatuksia, että niistä kannattaa välittää. Häpeä on yksi sietämättömimmistä tunteista ja rajoittaa tekemisiämme monella tavalla. Sen tarkoituksena on kuitenkin myös pitää meitä yhteydessä muihin ja tehdä muiden ajatuksista merkityksellisiä. Muiden ihmisten merkityksellisten ajatusten kohtaaminen on elämän suola ja sokeri. Ilman niitä elämä olisi mautonta ja hajutonta, mutta väärinkäytettynä ne voivat olla haitallisia.

Häpeästä on kirjoitettu lähivuosina ainakin kaksi aivan loistavaa kirjaa. Psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Katja Myllyviidan perusteellista Häpeän hoito -opasta en jaksa lakata ihailemasta. Psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi Emilia Kujalan Tunteella. Häpeä on mahdollisesti vielä astetta helpommin lähestyttävä ja loistavia oivalluksia herättävä teos. Molempia suosittelen lämpimästi.