Koira ei aina tuo pelkkää iloa ja rentoutta, mutta vaikeissa tilanteissa hihnan toisessa päässä voi auttaa myös itseään

Koirien on useissa tutkimuksissa todettu vaikuttavan positiivisesti niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin terveyteemme. Niitä käytetään ilahduttavasti ihmisen apuna myös monenlaisessa terapia- ja kuntoutustyössä. Olen itse jakanut arkeani 18 vuoden aikana neljän eri koiran kanssa, ja ne ovat tuoneet elämääni lukuisia ilon, innostuksen ja läheisyyden hetkiä, mutta myös pelkoa, stressiä, häpeää ja pettymyksiä. Jokainen, joka hankkii koiranpennun tai antaa kodin aikuiselle koiralle, odottaa mukavaa yhteistä tekemistä koiran kanssa ja molemminpuolisen kiintymyksen mukanaan tuomaa läheisyyttä. Usein koiran aikaisempi elämänhistoria, haastava synnynnäinen temperamentti tai uuden omistajan vielä kehittymässä olevat koulutustaidot tuovat kuitenkin mukanaan myös tilanteita, joita koiraa hankittaessa ei toivottu eikä suunniteltu. Koira voi ulista kerrostalossa eroahdistustaan, räyhätä suu vaahdossa vastaantulijoille, suhtautua kotiin tuleviin vieraisiin epäluuloisesti tai puolustaa aarteitaan omalta perheeltään hampaat irvessä. Kun tässä tilanteessa omistajalle vielä kerrotaan, että vika on aina hihnan toisessa päässä, voivat häpeän ja pettymyksen tunteet tuntua vyöryvän päälle. Tässä tilanteessa lemmikki ei aina tunnu tuovan sitä paljon mainostettua hyvinvointia.

Koiran käyttäytymishaasteisiin kannattaa aina hakea apua tieteeseen perustuvista, eläinystävällisistä  koulutustekniikoista, mieluiten Suomen eläintenkouluttajat ry:n kouluttajalistalta löytyvän ammattilaisen avustuksella. Koiran kouluttamisen lisäksi hihnan toisessa päässä ahdistunut kaksijalkainen voi kuitenkin vahvistaa myös omaa jaksamistaan ja kärsivällisyyttään useilla tavoilla. Tässä kirjoituksessa aion käsitellä kolmea täysin opittavissa ja harjoiteltavissa olevaa taitoa, jotka ovat auttaneet itseäni paljon. Nämä ovat: tietoinen hyväksyvä läsnäolo, eli mindfulness, todellisuuden radikaali hyväksyminen ja viimeisenä, mutta ehkä kaikkein tärkeimpänä myötätunto sekä itseä että koiraa kohtaan. Nämä kolme taitoa liittyvät kiinteästi toisiinsa ja ovat suureksi osaksi päällekkäisiäkin.

Mindfulness, eli hyväksyvä tietoinen läsnäolo on ollut viimeisen vuosikymmenen ajan paljon pinnalla, ja siihen liittyy myös jonkin verran väärinkäsityksiä. Mindfulness-harjoitusten tarkoituksena on opetella olemaan sen kanssa, mikä on juuri tässä ja nyt: keskeisimpänä omien tunteiden, ajatusten ja aistihavaintojen. Harjoitukset auttavat usein rentoutumaan ja päästämään irti stressistä, mutta se ei kuitenkaan ole niiden päällimmäinen tarkoitus eikä tavoite. Tarkoitus on olla sovussa sen kanssa mikä on, havainnoiden sitä ystävällisen tarkkailijan näkökulmasta. Kun vaikeille tunteille, levottomalle mielelle ja ikäville tuntemuksille antaa tilaa ja luvan olla, ne usein antavat tilaa myös miellyttäville tunteille ja tietoisemmille valinnoille. Kun räyhäävän koiran kanssa ulkoillessaan voi tiedostaa oman ahdistuksensa ja tehdä sille tilaa, pystyy helpommin myös tekemään omien arvojensa mukaisia valintoja tilanteeseen reagoidessaan: esimerkiksi ottamaan vastaantulijoihin enemmän etäisyyttä ja palkkaamaan koiraa hyvän käytöksen murusista sen sijaan, että paha olo purkautuisi omaan kiihtymiseen ja kenties koiran kannalta epäreiluihin rankaisukeinoihin. Hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittelu on yksinkertaista, mutta vaatii säännöllisiä toistoja siinä missä itse koirankin kouluttaminen. Harjoittelun tueksi löytyy netistä sekä erilaisista sovelluksista runsaasti kohtuuhintaisia sekä aivan ilmaisiakin nauhoitteita ja tietoa, esimerkiksi Mielenterveystalosta.

Radikaali hyväksyntä on yksi Marsha Linehanin kehittämän dialektisen käyttäytymisterapian keskeisistä taidoista. Se tarkoittaa todellisuuden hyväksymistä juuri sellaisena kuin se on, vastustamatta ikäviä tosiasioita tai hankalia tunteita, vääntämättä mustia asioita vaaleanpunaiseksi. Kun hyväksymme asioiden tämänhetkisen tilanteen juuri sellaisena kuin se on, voimme keskittyä käyttämään voimavaramme vaikuttamalla niihin asioihin, joita meillä on mahdollisuus muuttaa. Koiran kanssa meillä on usein kiusaus uskotella itsellemme esimerkiksi, että koiran pitäisi pärjätä tilanteissa, jotka ovat sille liian vaikeita. Tämä voi saada meidät yrittämään toistuvasti jotain liian vaikeaa ja kokemaan epäonnistumisia toistensa perään. Radikaali hyväksyntä voi tarkoittaa esimerkiksi tätä: koirani käyttäytyy joissakin tilanteissa aggressiivisesti toisia koiria kohtaan – hyväksyn, että asia on näin. Koirani käytös saa vieraat ihmiset välillä kauhistumaan ja arvostelemaan minua koiranomistajana – hyväksyn, että he reagoivat näin. Ihmisten arvostelu herättää minussa häpeää – hyväksyn häpeän tunteena. En voi päästää koiraani koskaan vapaaksi aitaamattomalla alueella, jos en tahdo sen aiheuttavan vaaraa muille – hyväksyn tämän. Olen surullinen siitä, ettei koirani saa juosta vapaana – hyväksyn surun. Olisin toivonut, että elämä koiran kanssa olisi ollut helpompaa, ja olen siksi pettynyt – hyväksyn pettymyksen.

Vaikeilta tuntuvien tosiasioiden hyväksymisen jälkeen jäljelle jää kuitenkin runsaasti tekoja, joilla voin tilanteeseen vaikuttaa. Voin positiivisen vahvistamisen ja vastaehdollistamisen avulla auttaa koiraa pärjäämään ilman aggressiivista reaktiota asteittain yhä haastavammissa tilanteissa. Voin pyrkiä ulkoilemaan ajankohtina, jolloin ulkona liikkuu vähemmän muita koiria ja hankalia tilanteita syntyy harvemmin. Voin viedä koirani juoksemaan vapaana aidatulle alueelle, josta tiedän, että sinne ei ole tulossa muita koiria. Näiden tekojen myötä edistän itselleni tärkeitä arvoja, eli muiden turvallisuutta ja koirani hyvinvointia. Omien vaikeiden tunteideni kanssa selviytymistä voin helpottaa puolestani vahvistamalla myötätuntoa itseäni kohtaan. Suru, pettymys ja häpeä ovat herkkiä ja haavoittuvuuteemme osuvia tunteita, jotka helposti muuttavat muotoaan joksikin muuksi, kuten ärtymykseksi tai jopa raivoksi. Jos tuntuu siltä, että koko koira vaan ottaa päähän (mikä on välillä inhimillistä, eikä lainkaan harvinaista), taustalla on luultavasti herkempiä ja vaikeammin kohdattavia tunteita, jotka ovat muuttaneet muotoaan yleiseksi tympääntymiseksi.

Itsensä myötätuntoinen kohtaaminen on keskeinen avain vaikeiden tunteiden ja oman haavoittuvuuden kohtaamiseen. Miten suhtautuisit parhaaseen ystävääsi, joka olisi koiransa kanssa samassa tilanteessa kuin sinä? Miten tukisit häntä jaksamaan ja ratkaisemaan päivittäisiä haasteita? Usein jo tällainen näkökulman vaihtaminen voi auttaa myötätuntoisemman asenteen löytämisessä. Yleensä olemme kaikkein tuomitsevimpia itseämme kohtaan. Myötätuntoa voi ja kannattaa myös harjoitella. Esimerkiksi myötätuntoisen kirjeen kirjoittaminen itselleen voi olla yllättävän tehokasta, vaikkakin usein aluksi vaikeaa. Myötätuntoa voi kehittää myös meditaatioharjoituksilla. Vanhaan meditaatioperinteeseen pohjautuva, mutta nykyajassakin tehokas ja tieteellistä näyttöä kerännyt metta-meditaatio (englanniksi loving kindness meditation, käännetään suomeksi usein myötätuntomeditaatioksi) on säännöllisenä harjoituksena yksinkertainen tapa vahvistaa myötätuntoa sekä itseään että koiraansa kohtaan. Harjoituksessa toivotaan hyviä asioita mielikuvien kautta sekä läheisille (tai lemmikille) että itselle ja lisäksi mahdollisesti myös neutraaliksi koetuille henkilöille tai jopa vihollisille. Itsemyötätuntoon suosittelen tutustumaan tarkemmin psykologi Ronnie Grandellin erinomaisten kirjojen avulla.